perjantai 23. elokuuta 2013

ABC













Tästä se alkaa. Koululaisen matka. Yhden kohdalla oppivelvollisuus juuri takana, toisella eskarivaihe alkumetreillä. Isoja muutoksia. Haikeita tunnelmia- mutta näin sen kuuluukin mennä. Lapset kasvavat omaan mittaansa ja me vanhemmat saamme onneksemme olla sitä kasvua seuraamassa. Tukemassa, kun omat jalat eivät vielä kanna ja sitten; kuin huomaamatta- tärkein tehtävä onkin päästää irti. Ei hetkessä, ei kerralla mutta vääjäämättä. Ehkä yksi vanhemmuuden vaikeimpia tehtäviä. Tunnistaa se, jonka viereen on hyvä hetkeksi jäädä ja se, jonka täytyy antaa mennä. 

2 kommenttia:

  1. Olipa hyvin sanottu! Ja kauniisti muotoiltu vielä. Tehdä itsensä tarpeettomaksi, siinä tehtävä meille vanhemmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tärkeä tehtävä vanhemmalle- mutta ei todellakaan ihan helppo juttu... Ainakin itsellä jostain kumpuaa tarve päästä mestaroimaan vaikka TIETÄÄ toisen osaavan jo itsekin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!