sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Pikkuisen pikkujoulutunnelmia

Meillä vietettiin pari päivää sitten lasten pikkujoulua. 
Valmistelut aloitettiin hyvissä ajoin ja kaivettiin tietenkin jouluista asuakin päälle.
Mukana oli ihania ystäviä; isoja ja pieniä.
Pikkutonttuja oli yhteensä 15, iältään 1-7 vuotiaita.
Askartelimme porukalla jouluisia herkkuja lasten leikkeihin huovasta; joulutorttuja ja pipareita Kaunis pieni joulu- kirjan innoittamana. 
Lisäksi pienemmälle väelle oli jouluaiheisia värityskuvia.
Askartelun ja muun puuhailun lomassa kilpailimme pukin parran kiinnityksellä ja testasimme pikkutonttujen tarkkuutta heittelemällä joulupalloja kattilaan. Tarjolla oli kinkkupizzaa suolaisen nälkään, luumujuustokakkua, torttuja, pipareita, kahden suklaan riisisuklaapaloja ja siirappikakkua.
Tonttukin kävi kolkuttelemassa, ilmassa oli suurta jännityksensekaista innostusta. 
Ja oli meillä niin lystiä, kiitos kaikille teille mukana olleille <3























Oikein mukavaa ensimmäistä adventtia!

2 kommenttia:

  1. Voi kun joulusaa ja kotosaa! Löysin blogiisi ja jään seurailemaan iloisen- ja eloisanoloista meininkiä. Mukavaa joulunalusaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tervetuloa mukaan! Oikein mukavaa joulun odotusta myös sinulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi!