lauantai 14. joulukuuta 2013

Tuntemattomalle kaksivuotiaalle

Olen halunnut tallentaa tähän blogiin niitä hetkiä, joiden toivon säilyvän muistoissani. 
Syystä tai toisesta. Haluan käsitellä asioita pääosin positiivisella asenteella. 
Tämän tekstin aihe ei ole positiivinen. 
Haluan silti muistaa tämän uutisen ja tunteet joita se herätti.
Luin uutisen kaksivuotiaasta. 
Hylätystä, itkevästä kaksivuotiaasta jonka 17- vuotias poika onneksi löysi ja pelasti. 
Pienestä, pelkkään vaippaan puetusta kaksivuotiaasta joka kasvot ruhjeilla itki joulukuisessa maassamme yksin, hylättynä, pahoinpideltynä.
Luin- enkä nukkunut seuraavana yönä. 
Mietin lapsia, vanhempia, elämää.
 Mietin miten syntyy tunneside lapsen ja vanhemman välille- ja miksi se jää joskus syntymättä? 
Mistä kumpuaa suojelunhalu omaa ja toisen lasta, elämää, kohtaan- ja miksi jollain meistä ei sellaista suojelunhalua ole? 
Miksi joillain vanhemmilla ei ole tarvetta, halua, voimavaroja suojata lapsiaan pahalta- joskus itseltään? Paljon kysymyksiä. Vähän vastauksia. 
En tiedä tapauksesta sen enempää. 
En tiedä onko teon takana vanhempi vai joku muu lapsen lähipiiriin kuuluva. 
Suojelunhalu pitäisi ylettyä biologisten siteiden yli. Sen pitäisi koskettaa ihan jokaista.
Rahaongelmat, päihteet, mielenterveysongelmat, jaksamattomuus eivät ole selite. 
Varakas perhe ei ole yhtä kun onnellinen perhe. Eikä päinvastoin. 
Mikä on ihmisyyden mittari? Minulle se on kyky ottaa huomioon ja huolehtia kanssaihmisistään. 
Tuolla kotiinsa pyöräilleellä 17- vuotiaalla oli onneksi jotain, mitä ei rahallakaan saa. 
Kyky tuntea myötätuntoa. 
Tiedän että tämä tapaus ei ole globaalissa mittakaavassa harvinaista. 
Hylätty lapsi vaipoissaan itkemässä. 
Tiedän että surullisia, lapsia ja perheitä koskevia uutisia tulee jatkossakin. 
Maailma ei ole jokaiselle onnellinen paikka olla ja elää. 
Mutta tiedän myös, että sinä hetkenä kun tällaisen uutisen voi sivuuttaa pysähtymättä jotain peruuttamatonta on tapahtunut. 
Kyky tuntea myötätuntoa on katoamassa. Ihmisyyden perusta. 
Ja jos jonkun ominaisuuden omissa lapsissani haluaisin nähdä on se kyky tuntea myötätuntoa. 
Eläytyä toisen asemaan. Tehdä niinkuin tuo urhea 17- vuotias. Auttaa silloin kuin toinen apua tarvitsee.


Rauhallista joulun aikaa.

4 kommenttia:

  1. Lapsiin kohdistuva väkivalta saa aina kyseenalaistamaan maailman hyvyyden. On jotenkin niin sisäänkirjoitettua, että avuttomia, lapsia ja eläimiä, ei väkivalloin voi kohdella, että sen kohtaaminen koskettaa aina, syvältä. Kahdeksanvuotiaan Eerikan kohtalo järkytti myös vahvasti. Hyvä kun kirjoitit, näitä lapsia ei saa unohtaa. Taas itketti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Onneksi useimmille meistä se on sisäänkirjoitettua- ja sitten ihmisissä on myös heitä joiden teot ovat täysin vastakkaisia tämän periaatteen kanssa. Eerikan kohtalo oli- ja on edelleen varmasti monen mielessä niin äärimmäisenä pahuuden ilmentymänä ettei sitä pysty järjen tasolla käsittelemään. Mutta mitä tehdä? Siihen ei varmasti kukaan osaa vastata. Tämä ei ole vain yhteiskunnan, lastensuojelun tai poliisin asia. Tämä on meidän jokaisen, tuntevan ihmisen asia. Keinottomuus tällaisen edessä herättää suurta surua.

      Poista
  2. Mä en pysty kestämään näitä juttuja. Tuotakin tapausta ajatellessa kuvittelee oman kaksivuotiaan tuon pienen pojan tilalle ja tulee niin surulliseksi. Kuinka joku voi? Mitä hirviöitä maa päällä kantaakaan?

    Mun isommat katsoivat tässä yhtenä päivänä piirrettyä elokuvaa karhusta. Elokuvan jälkeen he hertoivat, kuinka kumpikin heistä oli ruvennut itkemään, kun karhulle meinasi käydä huonosti. Olin salaa hyvilläni pienten kyvystä tuntea empatiaa. Näistä tilanteista se lähtee. Lapsuudesta.

    On lapsia, joita karhunkaan kohtalo ei kosketa, ikävä kyllä. Sitä miettii, että onko pahuus jo ihmisessä alkujaan, vai onko se ulkopuolisten aiheuttajien tuotos. Vai molempia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ajattelen että kukaan ei ole syntyessään paha. Ja että meissä jokaisessa on valmiudet niin hyvään kuin pahaankin ja heti elämän alkumetreiltä lähtien niistä ominaisuuksista joita meihin on " koodattu" vahvistuu tietyt. Mä uskon- ja toivon- että hyvä lisää hyvää. Eli lapsen, jo ihan vastasyntyneestä lähtien, arvostava ja kunnioittava kohtelu ja hoiva saa aikaan positiivista lapsen kehityksessä ja kasvussa.
      Sitten, olosuhteista välttämättä riippumatta, on olemassa joukko sairauksia joihin liittyy esim. alentunut tai olematon kyky tuntea myötätuntoa. Tai erinäisiä muita oireita jotka vaikuttavat suuresti siihen miten ihminen toimii sosiaalisissa suhteissaan.
      Sairauksille ja niiden oireille kukaan ei lähtökohtaisesti mahda mitään, toki hoitomuotoja moniin on. Ja varsin harvoin tällaisissa julmissa, täysin käsittämättömissä lapsiin kohdistuvissa väkivallanteoissa tekijän taustalta löytyy tämänkaltaisia " selittäviä" seikkoja.

      Poista

Kiitos kommentistasi!