tiistai 30. heinäkuuta 2013

Kesän parhaat





Kahvia ja jälkkäreitä. Hyvää seuraa. Aurinkoa ja vesileikkejä. Lepoa ja menoa. Sopivassa suhteessa.
Mukavia muistoja niihin hetkiin kun luonto näyttää toisenlaiset kasvonsa.


Ihania tuoreita herkkuja omasta ja muiden maasta. Salaatti on kesällä ihan eri ruokalaji kuin talvella.





Iloista mieltä ja paljon halauksia. Niitä kaikki tarvitsevat kesät talvet.


perjantai 26. heinäkuuta 2013

Leikkiä mökissä


Tervetuloa meidän mökkiin.





Hyvällä tuurilla kioskin emäntä saattaa olla työvuorossa.








Mökissä valmistuu ruuat välillä jopa kymmenpäiselle katraalle ja hyvin mahtuu päiväunille ainakin kuusi vauvanukkea. 




Potretissa itse isäntäväki. 


torstai 25. heinäkuuta 2013

Kierrätystä


Suosikkijutut. Usein kierrätettyjä. Jonkun vanha, itselle uusi ja ihana. Hyvä kauppa kaikille.


Odd Mollyn laukku uusin ihanuus. Laukku on oltava- joten samalla se voi olla omaa silmää miellyttävä. 
Second hand- löytö.


Odd Molly Frill Dress. Second hand. 




tiistai 23. heinäkuuta 2013

Meillä kotona




Lempparipaikka. Sopii sisarelliseen nahisteluun, aikuisten keskusteluareenaksi ja kaikenikäisten päiväunipaikaksi. Tilaa on- ja silti se loppuu välillä kesken. Jonkun varpaat on toisen tiellä ja tunteet kuumenee. Sellaista se on, yhteiselo tässä laumassa. 



Sohva ja ruokapöytä; niitä ilman olisi vaikeaa kuvitella kotia. Tilaa pitää molemmissa olla riittävästi. Ja kestävyyttä. Sama kai pätee perhe-elämäänkin. Tilaa ja kestävyyttä vaaditaan. Etenkin aikuisilta.


Mielellään mukana myös ripaus kauneutta. Pionit ovat tuoneet sitä tänä kesänä. Niin kauniita.

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Lomalla viimeinkin



                                       Jäätelöstä tahmeita kasvoja ja käsiä. Hiekkaisia varpaita.
                                       Oman maan mansikoita kilokaupalla.
                                       Takapenkillä tappelua ja yhteistä iloa.
                                       Viinilasillisia helteisessä illassa ja joskus sormet kohmeessa.
                                       Blogi sai alkunsa; vihdoin.
                                       Muistiin merkittyjä pieniä ja suuria hetkiä.




                                   
                                      Kasvun ihmeitä lapsissa ja ruukuissa.
                                      Mopon korjausta ja hiekkakakkuja; sulassa sovussa vierekkäin.
                                      Ihana kesä. Älä mene pois.