lauantai 26. lokakuuta 2013

Kirppiskärpänen

Mun kirppistelyt menee aina jotenkin kausittain. Välillä käyn pitkän aikaa säännöllisesti vähintään kerran viikossa kiertämässä lempparipaikat- sitten saattaa olla jossain kohtaa viikkojen ellei kuukausien paussi. Nyt olen vienyt  omista nurkista ylimääräisiä kiertoon ja tietysti kantanut jonkin verran uutta tavaraa kotiin. Säilyy joku balanssi...

Tässä parit uudet lempparit:



Sänky pojan huoneeseen Kontista. Kaikessa kullanhohdossaan mun- ja pojan- mielestä aika hieno.






Lisäksi valaisinosasto meni uusiksi kirpparireissun seurauksena. Kaikissa varjostimissa oli hapsut joista luovuin suosiolla. Tykkään paljon enemmän näin. Seuraavaa kirppisreissua odotellessa <3
(mies ei sitä niinkään odota, kumma juttu :)







Kivaa viikonloppua!






tiistai 22. lokakuuta 2013

Onnelliset jalat


Jalat on aika tärkeässä roolissa ihmisen hyvinvoinnissa. Siksi ei kai ole ihan sama mihin koppuroihin varpaansa asettaa. Mä olen ostanut menneinä vuosina lukemattoman määrän kenkäpareja vain ja ainoastaan ulkonäön perusteella. Hieman liian pieniä, aavistuksen liian isoja, kaikin tavoin vähän sopimattomia. Ajatuksella "no, kyllähän niitä nyt aina jonkun aikaa kestää käyttää". Lapsille en ole kuitenkaan halunnut tätä perinnettä siirtää- ja jotenkin kummasti itseltäkin on hävinnyt kiinnostus kulkea ympäriinsä jalat ahdettuina puristaviin tai muuten kuristaviin popoihin. Ehkä sitä ei muutenkaan enää (lue: ikinä) ole ollut varsinaisesti trendien edelläkävijä. Mutta pidemmittä puheitta; tässä meidän porukan viimeaikaisia kenkähankintoja.





Uudenkarheat ihanan mukavat nahkasaapikkaat kirpparilta (kerrankin löytyi juuri sopiva koko!).


Isommalle typylle suloiset Anguluksen nahkasaapikkaat.


Pojalle Bisgaardin nahkanilkkurit.


Pikkutypyn Anguluksen kengät onkin jo täälläkin nähty, olleet ihan lempparit <3
 
Ja saattaa olla että parit muutkin jalkineet ovat löytäneet tiensä meille-
mutta siihen on olemassa hyvä syy:

lauantai 19. lokakuuta 2013

Syksyn suosikkeja


Käytiin taannoin sukuloimassa, siinä lähtötohinassa käytin tilaisuutta hyväkseni ja pyysin esikoista nappaamaan pari kuvaa. Tässä mun syksyn yksi suosikkiasu.



Neule Odd Molly, päällys- ja alushame Noa Noa. Kengät Bianco.




Pikkuapulaisella Noa Noan tyllihame, neuletakki Pomp de Lux.







Ja jos nuo mun ilmeet olivatkin ehkä hieman jäykkiä niin näistä kaveruksista saatiin taas vähän rennompia otoksia...








Molempien tyttöjen tyllit Noa Noa, neuletakit Pomp de Lux. Isomman tytön ballerinat Noa Noa, pienemmän kengät Angulus. Pojan neuletakki Pomp de Lux, tennarit Petit by Sofie Schnoor. Ja lopuksi poikettiin Ikeassa jossa päästiin jo näin rentoihin tunnelmiin: 





Kivaa viikonloppua!








keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Segur de Calafell


Loman toinen päätepiste. Talo meren läheisyydessä, ystäväperhe lapsineen ja me. 
Kiireetöntä yhdessäoloa, satoja simpukoita ihasteltavana lähes autiolla rannalla ja mahtavia aaltoja joiden yli hyppiä. Lämpöä ja aurinkoa luihin ja ytimiin asti. 
Ihmettelyä ruokakaupan hyllyjen välissä, herkkuruokia ja Cava- lasillisia. 
Mukava päiväretki junalla läheiseen pikkukaupunkiin. Ihania rakennuksia, kauniita yksityiskohtia. 
Olisimme viihtyneet pidempäänkin <3
















lauantai 12. lokakuuta 2013

Barcelona


























Barcelona lokakuussa. Lämpöä ja värikylpyjä. Ihania kujia ja kauniita taloja. Pieniä putiikkeja ja luksusmerkkien loistoa. L' Aquarium ja hurja hai. Koko perhe yhdessä koossa kolmen vuorokauden ajan suurkaupungin vilskeessä. Ainutlaatuista <3

Tästä on hyvä jatkaa- ja me jatkettiin kohti Segur de Calafellia. Siitä lisää ensi kerralla.