keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuoden vaihtuessa



Uuden kynnyksellä.
Toivoisin ensi vuodelta yhtä hyvää onnea 
kuin tämäkin vuosi tarjosi.
Enempää en voi pyytää.
Onnea, terveyttä ja iloa toivon myös Sinulle.











Tervetuloa vuosi 2015!





tiistai 30. joulukuuta 2014

Joulun jälkeinen elämä




Joulun jälkeen olo on aavistuksen haikea. 
Joulua on odotettu, tunnelmoitu ja juhlittu-
yhtäkkiä tuo kaikki onkin ohi.
Hetkeen ei tiedä mitä tilalle.
Samalla huomaa jo kaipaavansa uusia tuulia.
Selkeyttä ja valoisuutta.
Keveyttä ja vaaleutta.
Ensin täytyy kuitenkin selättää taas tältä erää flunssapöpöt.
Niitä karkottaessa voikin samalla tehdä 
pieniä suunnitelmia ensi vuodelle- 
ja haaveilla.











Viimeinen kuva on lapsen ottama-
ja se esiteltiin saatesanoin
"tästä viimeistään huomaa että äiti on todellinen jouluihminen- 
tai ehkä jouluhullu"

Iloisia, haikeita ja ihania vuoden viimeisiä päiviä sinulle







lauantai 27. joulukuuta 2014

Joulua kuvina




Vielä joulun tunnelmia. 
Kynttilöitä, kanelia ja glögiä. 
Uutisten mukaan vaarallista elämää siis. 
Näistä en kyllä luovu- 
sanokoot tutkimustulokset mitä tahansa.

Joulupukin säkistä löytyi lahjoja myös aikuisille-
mm. kauniita astioita ja useampikin leivontakirja.

Ihania 























Joulun viettoa jatketaan tänäkin vuonna 
uudenvuodenpäivään saakka- 
sitten päästetään tontut ansaitulle levolle.

Mukavaa viikonloppua!





torstai 25. joulukuuta 2014

Jouluaaton tunnelmia



Lapsille vuoden pisimmät tunnit. 
Ne, kun kellonviisarin epäilee juuttuneen paikoilleen 
eikä aamupäivä kulu millään. 
Koko ajan perhosia vatsassa.
Korvat tarkkana josko jotain merkkejä pukin saapumisesta kuuluisi.
Suklaasta tahmaisia kädenjälkiä ikkunoissa.

Ja toisaalta-
itsestä tuntuu että aika juoksee eteenpäin 
ja toivoisi sen pysähtyvän.

Siihen hetkeen kun joulupuuron manteli vihdoin löytyy.
Kun joulusaunassa onkin yhtäkkiä ihan hiljaista ja kuuluu vain puiden rätinä tulipesässä.
Kun valkoiset hiutaleet leijailevat pimeässä illassa.
Hetkeen kun joulupöytä on katettu ja odottaa ruokailijoita.
Jouluevankeliumin sanoihin.
Lasten nauruun pukin kolkuttaessa vihdoin ovelle.
Sisarusten laulamiin joululauluihin.
Vauvan ihmetykseen rapisevista lahjapapereista.
Uudet pyjamat päällä legoja kokoavien lasten riemuun.
Hiljaiseen taloon ja glögilasilliseen.

Joulu, älä mene vielä.














































 Tunnelmallista joulun jatkoa 




tiistai 23. joulukuuta 2014

Nopea luumujälkiruoka



Vielä vinkiksi helppo ja nopea-
mutta myös herkullinen luumujälkkäri.
Vatkaa 4 dl vispikermaa, sekoita joukkoon purkillinen rahkaa ja luumusosetta.
Mausta kanelilla ja vaniljasokerilla.
Murenna tarjoilukulhoon muutaman sentin kerros piparkakkuja, 
päälle puolet luumurahkasta. 
Laita vielä toinen kerros piparkakun muruja, 
peitä lopulla luumurahkalla.
Koristele piparkakunmuruilla.
Tarjoa heti. 





Herkullista joulunaikaa!



maanantai 22. joulukuuta 2014

Tonttujoukko



Tällaisen tonttujoukon onnistuin saamaan kuviin-
silmänräpäyksen kuluttua tästä joukosta ei näkynyt enää vilaustakaan.
Eikä ihme; 
onhan nyt tonttujen joulukiireet parhaimmillaan.














Mukavaa jouluviikkoa Sinulle 


sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Jouluvalmisteluja



Viimeisten päivien jännitystä.
Supinoita, lahjapaperin rapinaa illan tullen.
Pikaisia treffejä ystävien kanssa, 
salamyhkäisiä pussukoita siellä täällä.
Viime hetkien leipomuksia ja siivoiluja.
Kuusen koristelua, 
alimmaisilla oksilla pienen tytön 
näkemys kaikkein kauneimmista koristeista.































Tänä vuonna oksille ripustettiin myös Kalevala Korun joulukoristeet 
vuosilta 2007, 2008 ,2011 ja 2014.
Pienimmät lapset saivat syntymävuosiensa joulukoristeet.
Kalevala Korun joulukoristemallisto 
täydentyy aina jouluisin uudella koristeella, 
ja vuoden 2014 koriste on jo sarjassaan kymmenes.
Niin kauniita 




Vuoden 2014 joulukoriste "Suojelus". Kuva Kalevalakorun sivuilta.

Tunnelmallista 4. adventtia 

lauantai 20. joulukuuta 2014

Jouluostoksilla Porvoossa



Vielä ehdittiin ennen joulua ystävän kanssa lounaalle Porvooseen.
Kotiin oli kiva palata tuliaisina jouluisia ostoksia ja hyvää mieltä.
Kiva päivä-
ja pieni mieskin viihtyi mukana ihan mainioisti.




































Porvoo on aina käymisen arvoinen paikka-
niin tälläkin kertaa.

Kiitos seurasta S