keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Kerran viimeisen



Hän 
häviää 
taivaanrantaan 
mihin 
sitä ei tiedä varmaksi 
kukaan 
mukana 
joukon hiljaisen 
pois lähtevät 
kiirehtien 
yön tummaan pimeyteen 
sormenpäissäni 
tunnen 
vielä posken pehmeän 
voin haistaa 
jo 
ikävän 
lapseni 
pois sinut lähetin 
mihin en tiedä 
itsekään 
parempaan 
toivon sinun päätyvän 
he 
lupasivat 
sinut turvaan saattaa 
muuta en tiedä enkä uskalla ajatellakaan 
jos voisin 
sinut luonani pitäisin 
mutta 
tiedän 
aamu 
julma 
viimeistään 
riistäisi 
sinutkin 
minä 
tiedän 
eivät kaikki voi ymmärtää 
äiti 
lapsensa
pois
lähettää 
sylistään 
mutta 
pyydän 
hetki miettikää 
en tekisi sitä minäkään 
jollei 
vaihtoehtona 
olisi 
varma 
kuolema- 
hidas kärsimys tai loppu hetkessä saapuva 
En 
koskaan 
olisi 
uskonut 
valintaa 
tällaista 
joutuvani 
tekemään 
enkä 
toivo tätä kellekkään 
mutta 
pyydän- 
miettikää 
kuinka itse yrittäisitte suojella elämää 
lasta 
jota olet kantanut kohdussasi 
tuudittanut uneen sylissäsi
ruokkinut rinnoillasi 
nyt 
koneet kylvävät kuolemaa 
onko 
väärin 
toivoa hänelle parempaa? 
Kyynel 
valuu 
poskelleni 
suolainen 
nielaisen 
sen 
seuraksi huudon vaienneen
en 
voi 
kuvitella 
valintaa 
vaikeampaa 
kuin 
luopua 
lapsestaan 
näen 
viimeisen hahmon taivaanrantaan 
häviävän 
joudun itseni kanssa taistelemaan 
etten 
lähde heitä seuraamaan 
Kuluu 
hetki 
toinenkin 
tuntuu 
kuin 
kiveksi 
muuttuisin
hetket 
kietoutuvat 
aamunsarastukseksi 
kuuluu 
ääni 
jota osasin odottaa 
joukko 
ovellemme kovaa koputtaa 
ovi
taipuu 
rysähtäen hajoaa 

ajatukseni 
viimeinen 
lapseni, 
enää en pelkää kuolemaa


Elämä ei ole mustavalkoista.
On vaikeaa tietää kuinka itse toimisi äärimmäisen 
kriisin- sodan- keskellä. 

Olemme onnellisia kun emme tiedä.


Turvallista viikkoa sinulle.






6 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!