tiistai 29. joulukuuta 2015

Joulu on vielä täällä



Meillä 
vietetään 
joulua
vuodenvaihteeseen 
asti.

Siispä
tässä
vielä
kuvia
meidän
joulukodistamme.

Onpa
mukana
yksi
kuva
mummolastakin;
siellä
on
kirjahyllyssä
niin
paljon
kaikkea
pientä väkeä
kiinnostavaa



Jouluun
mahtui
vilinän
ja
vilskeen
lisäksi
etenkin
pienimmälle
monia
ihmetyksen
hetkiä,
onhan
se
kummallista
kun
olohuoneeseen
kannetaan
iso
puu
joka
ripustetaan
täyteen
aivan
leluja
muistuttavia
mielenkiintoisia
esineitä-
ja
sitten
vielä
kielletään
koskemasta
niihin


Pieni
mies
pääsi
joulun
aikaan
myös
ensimmäistä
kertaa
parturin
tuoliin,
aika
haastava
tehtävä
tuollaisen
kohta
1,5 vuotiaan
hiustenleikkuu...

Ja
se
vuodenvaihde-
sehän
on
jo
parin
päivän
kuluttua!


















































Leppoisia välipäiviä sinulle


Ps. Viimeisessä kuvassa näkyvä kullanvärinen kuusenkoriste on Kalevala Korun joulukoriste "Suojelus" vuodelta 2014. Kalevala Korun mallistoon suunnitellaan vuosittain yksi joulukoriste ja olen hankkinut ne neljälle nuorimmalle lapsellemme heidän syntymävuosinaan. Ehkä he jonakin päivänä ripustavat ne omissa kodeissaan joulukuuseen kimaltamaan



perjantai 25. joulukuuta 2015

Meidän joulu ❤


Tänä
jouluna
kamera
sai
levätä
kaapissa-
ja
huomasin
juuri
että
en
ole
sillä
kuvannut
muutamaan
kuukauteen
juuri
lainkaan.

Tohinan
ja
touhun
keskellä
ei
tule
tartuttua
kameraan,
puhelimella
on
niin
paljon
nopeampi
taltioida
hetkiä
muistiin
ennen
kuin
on
kiirehdittävä
pelastamaan
yksivuotiasta
vilperiä
(tai kodin irtaimistoa)
seuraavasta
kiipelistä.

Jouluaatto
ei
meillä
ollut
sen
rauhallisempi
päivä
(kuten arvata saattaa)
kuin
muutkaan
päivät-
tämä
on
varmasti
tuttua
monessa
lapsiperheessä.

Kaikki
meni
kuitenkin
mukavasti-
ja
kuusikin
säilyi
pysytyssä
ainakin
eilisen
päivän
pienen
tutkimuksista
huolimatta.









































Leppoisaa joulun jatkoa!


Ps. Tuo parissakin kuvassa vilahtava ihana jouluinen tilkkupeitto on ystäväni Annen valmistama, kiitos vielä Anne ❤


torstai 24. joulukuuta 2015

Hyvää joulua


Tontuilla
riittää
joulukiireitä
etenkin
näin
aattoaamuna.

Siksi
onkin
hyvä
että
pienimmätkin
tontut
osallistuvat
innokkaasti
joulun
valmisteluun









Oikein
mukavaa
ja
rauhallista
joulua
sinulle



keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulu on jo ovella ❤



Joulun
tulon
voi
kuulla
jo
kulman
takaa-
ja
ehkä,
jos
oikein
tarkkaan
kurkistaa
voi
nähdä
vilauksen
pienestä
tontusta,
vaikka
postiluukusta.

Kukas
sitä
tietää,
joulu
on
salaperäistä
aikaa






















Eilen
tunnelmoitiin
joulua
tyttöporukalla
Porvoossa.

Tänään
vielä
hieman
valmisteluja,
sitten
avataan
ovi
joulun
tulla.

Mukavaa
aatonaattoa
sinulle



lauantai 19. joulukuuta 2015

Kanelikeksit



Rapean
kaneliset
herkkukeksit
sopivat
oikein
hyvin
pikkulahjaksi-
tai
ihan
itselle
kahvin
kanssa
herkuteltaviksi.

Ohjeen
löysin
täältä,

Snickerdoodles
(15-20 kpl)

115 g huoneenlämpöistä voita
reilu 2 dl sokeria
1 muna
1 tl vaniljauutetta/sokeria
3 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa

1-2 rkl sokeria
1-2 rkl kanelia

1. Lämmitä uuni 190 asteeseen.
2. Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää muna ja vanilja ja sekoita, kunnes massa on tasainen.
3. Sekoita jauhot, suola ja leivinjauhe keskenään.
4. Sekoita kuivat aineet voi-sokeriseokseen.
5. Sekoita keskenään sokeri ja kaneli kulhossa ja pyöritä taikinasta pieniä palloja. Pyörittele kanelisokerissa ja aseta pellille. Muista jättää hyvät välit keksien väliin, pellille kannattaa laittaa 3 x 4 kpl.
6. Paista uunissa 8-10 min.
7. Jäähdytä ritilällä ja nauti!






Tunnelmallista neljättä adventtia sinulle




torstai 17. joulukuuta 2015

Joulu, sinua odotetaan ♥



Joulua
on
odotettu
täällä
monenlaisissa
tunnelmissa-
tässä
muutama
pala
meidän
joulun
odotuksesta.
























Ihania joulun odotuksen hetkiä
sinulle