tiistai 31. toukokuuta 2016

jalkapallokekkerit


Toukokuun
poikamme
täytti
kahdeksan.

Pohdiskeleva
seuramies
jonka
kanssa
elämä
ei
ole
koskaan
tylsää.

Sankarille
sopivaan
tapaan
vietimme
juhlia
jalkapalloilun
merkeissä.

Sääkin
sattui
suosimaan
ja
etenkin
eilisillä
kaverisynttäreillä
koko
kymmenpäinen
poikajoukko
pääsi
pelaamaan
takapihalla
helteiset
ottelut.

Ja
pääsi
sinne
poikajoukon
keskelle
iskä
ja
isovelikin
verestämään
taitojaan-
me
muut
huolehdimme
tankkauspisteen
toiminnasta




















Mukavaa päivää



perjantai 27. toukokuuta 2016

kotona


Kotona
näyttää
kesän
tullen
tältä.

Ainakin
silloin
kun
pikkuautojen
kiihdytysajot
eivät
ole
parhaillaan
käynnissä.























Kivaa viikonloppua
sinulle




maanantai 23. toukokuuta 2016

puutarhapuuhia




Meillä-
kuten varmasti
monella
muullakin
viime
ajat
ovat
kuluneet
puutarhapuuhissa.

Pihalle
on
kiiruhdettu
heti
aamiaisen
jälkeen
ja
siellä
on
viihdytty
lähes
koko
päivät.

Kasvimaan
kylvöjä,
mansikkamaan
kunnostusta,
perunoiden
istutusta-
ja
tietysti
kesäkukkien
laittoa.

Touhukas
pieni
miehemme
ei
kyllästy
ulkoiluun
juuri
koskaan,
oli
sää
mikä
tahansa.

Etenkin
kukkien
kastelu
ja
multapuuhat
ovat
tämän
pienen
apulaisen
mieleen-
kasvimaata
on
tosin
käännetty
muutaman
kerran
myös
kylvöjen
jälkeen
ja
multa
tuntuu
hupenevan
kukkapenkeistä
kuin
itsestään...


























Kivaa päivää sinulle


♥ ♥ 

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

sadepäivän pullat



Leipominen.

Parasta 
puuhaa 
sadepäivänä.

Tai 
oikeastaan 
minä 
vaan 
päivänä 
kun 
lapset ovat tekemistä 
(ja äiti kahvipullaa)
vailla.

Myös pienin osallistuu mielellään- 
ja suurella tarmolla- 
leipomispuuhiin. 

Ja on usein leipomisen jälkeen 
kylvyn tarpeessa





























Mukavaa päivää sinulle



torstai 12. toukokuuta 2016

barcelona


Yksi
ehdottomasti
lempikaupungeistani.

Ihana,
ihana
Barcelona.

Sopivasti 
rosoista
kauneutta
tulvillaan.

Suurkaupungin
kuoressa
kätkeytyneenä
pikkukylien
viehätystä.

Niin
paljon
on
näkemättä-
tämä
parin
päivän
keväinen
pyrähdys
huhtikuun
lopulla
ei
varmasti
ollut
viimeinen.

Tavataan
taas,
Barcelona















































Mukavaa päivää sinulle


sunnuntai 8. toukokuuta 2016

äitienpäivänä


Äitiys
on
ollut
osa
elämääni
19
vuotta.

En
osaa
edes
kuvitella
millaiseksi
elämä
olisi
muotoutunut
ilman
lapsia.

Näihin
vuosiin
mahtuu
niin
paljon.

Elämää.

Tänään,
viiden
lapsen
äitinä
sylini
ei
ole
juuri
koskaan
tyhjä,
kotini
on
harvoin
siisti
ja
hiljaisuutta
joutuu
etsimään
muualta.

Olen
siis
hyvin
onnekas-
ja
onnellinen.










Kuvat kesältä 2014.



Onnellista
äitienpäivää


 


sunnuntai 1. toukokuuta 2016

may day


Vappuna
puhalletaan
ilmapalloja
posket
pullollaan,
paistetaan
munkkeja
ja
juodaan
simaa
aina
kun
janottaa.

Ihan
kuin
monessa
muussakin
perheessä.

Ja
se
onkin
ihan
parasta.

Vappu
ja
perinteet.

Edessä
oleva
kesä.

Tästä
se
alkaa-
mukavaa
kun
saavuit,
toukokuu!


























Iloista alkavaa toukokuuta